Tutkimus edellä

Yliopistolain mukaan yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Yliopistojen tehtävien ytimessä on siis tutkimus ja tästä tehtävänannosta johtaen voisi helposti kuvitella, että kaikkien yliopistojen hallinnollisten päätösten kohdalla olisi tarkkaan harkittu sitä mikä on päätöksen vaikutus tutkimusedellytyksille. Käytäntö valitettavasti osoittaa, että asia on useimmiten juuri päinvastoin, ja iso osa yliopistojen toimintakäytäntöihin vaikuttavista päätöksistä tehdään ilman minkäänlaista vakavaa harkintaa niiden vaikutuksesta tutkimukseen. Sen sijaan päätösten vahvimpana ajavana teemana tuntuu olevan se, miten ne helpottavat yliopiston hallinnon työtä, sekä säästävät yliopistojen kustannuksia tutkimusryhmien toimintaedellytysten hinnalla. Jotta tämä jälkimmäinen tulee ymmärrettäväksi, lukijan on hyvä olla tietoinen että valtaosa tutkimusryhmien rahoituksesta tulee yliopiston ulkopuolelta, eli jos hallinto siirtää tehtäviä tutkimusryhmille, ja säästää näin yliopiston kustannuksia, joutuvat tutkimusryhmät kattamaan näiden tehtävien kustannukset kilpailulla tutkimusrahoituksella. Vähintäänkin tehtävien siirto hallinnolta tutkimusryhmille tarkoittaa sitä, että professorin ja tutkimusryhmänjohtajan aika, joka kuuluisi käyttää tutkimuksen johtamiseen, kuluu toimistotöissä, jotka yliopiston hallinnon kuuluisi tehdä ja jonka he osaisivat myös paremmin tehdä.

Yliopistoissa valta tutkimusedellytyksiin vaikuttavissa päätöksissä on pitkälti keskushallinnolla. Valitettavasti vain keskushallinnossa työskentelevillä henkilöillä ei ole usein lainkaan omakohtaista kokemusta tieteentekemisen realiteeteista, tai ainakaan siitä mitkä ovat vaatimukset nykyaikaisen kansainvälisesti korkeatasoisen tieteen tekemiselle. Näistä tieteentekoa haittaavista päätöksistä on useampia esimerkkejä omassakin yliopistossani. Kun tutkijat sitten ovat peränneet perimmäistä syytä päätökseen, on taustalta  useimmiten löytynyt motivaatio helpottaa hallinnon työtä. Toisena esimerkkinä on se, että tutkijoiden palkkaukseen vaikuttavat ns. YPJ linjaukset tehdään hallinnossa yleensä sellaisten henkilöiden toimesta joilla ei ole minkäänlaista kosketusta tutkimukseen, eikä kykyä ymmärtää päätöksenteon kohteena olevan henkilön tieteellistä potentiaalia. Näin päädytään lähes aina ratkaisuun että vaikka ko. henkilön esimies olisi vakuuttunut että hänen laitoksensa budjetista olisi varaa maksaa merkittävää kansainvälistä uraa tekevälle tutkijalle korkeampaa palkkaa kuin tutkijoille keskimäärin, niin hallinnon virkanaisen esitys rehtorille on yliopiston kirjoittamattoman tasapäistämispolitiikan mukaisesti juuri se sama kuin kaikille muille tutkijoille. Näin hallinnon asiantuntemattomalla päätöksellä tulee mahdottomaksi tehdä strategisia rekrytointeja, ja kilpailla edes näennäisesti palkoilla muiden yliopistojen kanssa. Tämä taasen syö tutkimuksen tasoa ja vaikuttaa yliopiston menestymiseen.

Rehtoraattien ja hallinnon tulisikin ymmärtää että kuten yliopistolaissa sanotaan, niin loppujen lopuksi yliopistoissa kaikki lähtee tutkimuksesta. Tutkijat ovat ne jotka tekevät jokaisesta yliopistosta erilaisen, ja joista yliopistot tunnetaan. Jos heidän tutkimuksensa vaikutus poistettaisiin, niin esimerkiksi eri kurssien oppisisällön suhteen jäljelle jäisi vain oppikirjaopetus. Minkäänlaista vastakkainasettelua tutkimuksen ja opetuksen suhteen tässä ei ole tarkoitus rakentaa, vaan enemmänkin mallina tulisi olla että kaikki yliopisto-opettajat voisivat ammentaa sisältöä opetukseensa juuri omasta, tai ainakin omassa yliopistossa tehdystä tutkimuksesta Myöskään jos ei olisi tutkimusta, niin ei myöskään olisi jatkotutkintoja, eivätkä yliopistot voisi kasvattaa ammattitutkijoita palvelemaan isänmaata. Kaiken kaikkiaan yliopistojen rehtoraatin ja hallinnon tärkein tehtävä olisi varmistaa että juuri heidän oman yliopistonsa tutkijoilla olisi parhaat mahdolliset työskentelyolot. Ilman tutkijoita ei myöskään olisi juurikaan tarvetta hallinnolle. Viisas rehtoraatti peilaisi hallinnon päätöksiä yliopistonsa parhaiden tutkijoiden kanssa ennen päätöksen tekoa, ja kysyisi miten he näkevät päätöksen vaikutukset tieteentekemiseen. Olisi myös hyvin tärkeää, että rehtoraatti ja hallinto säännöllisesti kysyisi tutkijakunnalta kuinka he voivat, ja mitkä olisivat tärkeimpiä toimenpiteitä joilla heidän työskentelyolosuhteitaan voitaisiin parantaa. ”Tutkimus edellä” tulisikin siis olla jokaisen menestystä tavoittelevan yliopiston johtoajatus, ja tämä ajatus tulisi olla selkäytimessä jokaisella yliopiston työntekijällä; niin tutkijoilla, hallintohenkilöstöllä, opettajilla, rehtoreilla, että siivoojalla.

Kirjoitus tullaan julkaisemaan kolumnina marraskuussa Solubiologi lehdessä