Siirry pääsisältöön

Julkaisemisen turhauttavuus


Nykykäytännössä julkaiseminen vertaisarvioiduissa julkaisusarjoissa on tieteentekijän tärkeimpiä tehtäviä. Vain jos työn tulokset on julkaistu on niillä merkitystä kuuluu sanontakin. Tosin viime aikoina ilahduttavasti yleistyneet ja kaikille avoimet julkaisuarkistot ovat muuttamassa tilannetta siten että samalla hetkellä kun työ tulee valmiiksi sen voi saada julkiseksi koko maailmalle ilman normaalin julkaisuprosessiin liittyviä vertaisarviointia ja taistelua eri julkaisusarjojen kriteerien täyttämisestä. Julkaiseminen mahdollisimman korkeatasoisessa (lue korkean impaktifaktorin) julkaisusarjassa on kuitenkin nykyjärjestelmässä lähes välttämättömyys jotta tutkija on kilpailukykyinen jaettaessa aina vain enemmän ja enemmän kilpailtua tutkimusrahoitusta. Täten korkean impaktin julkaisusarjoihin on vain pakko pyrkiä vaikka itse olisi julkaisemisen nykyisistä käytänteistä ja filosofiasta mitä mieltä tahansa.


Kirjoitan tätä tekstiä äärimmäisen turhautuneena useamman artikkelin käytyä korkeatasoisessa lehdissä arvioitavana ja kaikkien niiden palautuessa takaisin pöydälle käytännössä yhden arvioitsijan kriittisten näkemysten vuoksi. Kaikki ne jotka ovat samassa leikissä olleet tunnistavat kyllä tilanteen. Vertaisarviointi on tietenkin tärkeää, mutta siihen sisältyy myös merkittävää mielivaltaa jos työsi sattuu päättymään arvovaltaisen, mutta omien päätelmiesi kanssa vastakkaista näkemystä edustavan arvioitsijan pöydälle. Näissä tällä hetkellä pöydälläni olevissa esimerkissä ei oikeastaan kyse ole siitä, että arvioitsijat epäilisivät tuloksiamme vääristellyiksi, vaan siitä että emme ole asettaneet sanoja sillä tavoin mikä vastaa arvioitsijan maailmankuvaa. Kun sitten editorin pöydällä on artikkeleita jotka vaatisivat merkittäviä lisämuokkauksia ja uusia arviontikierroksia, ja toisaalta artikkeleita jotka ovat pärjänneet paremmin arviointiprosessissa, ja luultavasti edustavat enemmän valtavirtaa, on editorille erittäin helppo tehdä päätös palauttaa kaikki lisätöitä vaativat työt kirjoittajille hylättyinä. Tutkijan näkökulmasta tilanne tarkoittaa sitä että jopa vuosien työ alkaa taas alusta; uusi lehti, uusi editori ja tulos voi olla jälleen kerran mitä tahansa ylistävien arvioiden tai murskaavan kritiikin välillä. Kukin tutkija tietenkin näkee oman juttunsa juuri sinä väärin kohdeltuna ja näin varmaankin osittain on omallakin kohdallani. On tietenkin myös täysin mahdollista että olen itse huono kirjoittamaan tuloksiamme artikkeiksi, mutta silti olen sitä mieltä jotain prosessissa on pielessä kun erittäin laajat työkokonaisuudet joutuvat vuosiksi myllytykseen sijaan että ne julkaistaisiin ja sekä tutkijat että artikkelin lukijat saisivat niistä hyödyn. Vaihtoehtona itselläkin on tietenkin tänäänkin dumpata nämä työt joihinkin matalan impaktin lehtiin mutta kun myös tieteen seuraaminen polarisoituu niin että alan tärkeimmät vaikuttajat lukemat enenevässä määrin vain hyvin valikoituja julkaisusarja ja niin omien julkaisujen upottaminen joka sarjoihin joista niitä ei juuri kukaan lue tuntuu todella väärältä omia tutkijoitani, itseäni, rahoittajia sekä tiedettä kohtaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suomen Akatemian vapaasti haettavissa oleva Kipinä tutkimusrahoitus kaksinkertaistettava

Viime viikon lopulla oli mielenkiintoinen tiedevaikuttamisen mahdollisuus kun torstaina vietin 2,5 tuntia Puheenaihe podcastin ( open.spotify.com/show/4mzphUue58CGISjLR6eCfe ) Rami Kurimon vieraana aiheena julkinen tiederahoitus. Laitan linkin podcast jaksoon kun tulee ulos tammikuussa.   Perjantaina sitten oli vuorossa paneelikeskusteluun osallistuminen akateemikko Martti Koskenniemen ja professori Anu Koivusen  koolle kutsumassa tutkijaseminaarissa "Miten turvaamme akateemisen vapauden Suomessa?" jossa pohditttin akateemisen vapauden tilaa ja sen turvaamista Suomessa.  Näiden pohjalta olin pohtinutkin summeeraavani ajatukseni noista tilaisuuksista tänne blogiin, mutta sitten tulikin vielä sunnuntaina opetusministeri Adlercreutzin LinkedIN päivitys jossa hän  ihaili Singaporen menestystä, mutta mitä ilmeisimmin ei ollut tietoinen siitä miten juuri Singapore on malliesimerkki siitä miten tieteeseen ja tiederahoitukseen panostaminen nostaa maan kilpailu...

Kasvuriihiryhmän terveiset tieteelle ja tutkimukselle

Se on varmasti tullut kaikille selväksi, että Suomi tarvitsee kasvua. Kun sitä ei ole näkynyt vuosiin eikä tämänhetkiset politiikan toimetkaan sitä näytä tuovan, on korkeat odotukset asetettu  Orpon hallituksen asettaman ja Risto Murron vetämän Kasvuriihi-hankkeen tuloksilla. Työryhmä luovutti raporttinsa tänään ja se on luettavissa täältä:  http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-710-2   Tiede edellä palstan seuraajille ei luulisi tulevan yllätyksenä että olen itse näkökantanani  Kasvuriihi-hankkeeseen painottanut yliopistojen ja tutkijalähtöisen tiederahoituksen tukemisen tärkeyttä kaiken kasvun pohjana ( linkki ). Alla pikaluvulla läpikäydystä raportista tärkeimmät huomiot koskien tiedettä ja tutkimusta    Ehdottomasti positiivista on että yksi kasvutoimenpiteistä on Korkeakoulujen tutkimus ja kehitystoiminnan rahoituksen vahvistaminen (toimenpide 2.5). Itse ehdotuksessa todetaan että julkista tukea on perustellumpaa suunnata perustutkimukseen, sove...

Miksi kirjallisuuspalkinto on kiinnostavampi kuin tiedepalkinto ?

  Kuukausi sitten jaettiin Suomen parhaalle biolääketieteen julkaisulle vuosittain jaettava Medix-palkinto. Sen sai professori Eero Castrenin johtama työryhmä Cell-julkaisusarjan julkaisustaan, joka osoitti uuden toimintamekanismin satojen miljoonien ihmisten käyttämälle masennuslääkkeelle. Ajattelin että tässäpä vasta tiedeuutinen, joka varmasti tullaan julkaisemaan laajalti tärkeimmissä tiedotusvälineissä. Odottelin muutamia päiviä ja tein sitten haun Ylen, Helsingin Sanomien, ja MTV3 uutissivustoilla ja ainoa joka aiheeseen oli tarttunut, oli MTV3, joka julkaisi palkinnosta kahdeksan rivin maininnan nettisivuillaan.   Julkisilla palkinnoilla osoitetaan yhteiskunnan arvostusta palkinnon saajan toimintaa kohtaan. Tiedebarometrin mukaan, noin 2/3 Suomalaisista on kiinnostunut tieteestä ja luottaa tieteen ratkaisevan merkittäviä yhteiskunnallisia ongelmia. Tämän perusteella kuvittelisi tiedesaavutuksia huomioivien palkintojen kiinnostavan kansalaisia. Palkintojen saaman julkise...