Tiede edellä Facebookissa

maanantai 4. maaliskuuta 2019

Julkaisemisen turhauttavuus


Nykykäytännössä julkaiseminen vertaisarvioiduissa julkaisusarjoissa on tieteentekijän tärkeimpiä tehtäviä. Vain jos työn tulokset on julkaistu on niillä merkitystä kuuluu sanontakin. Tosin viime aikoina ilahduttavasti yleistyneet ja kaikille avoimet julkaisuarkistot ovat muuttamassa tilannetta siten että samalla hetkellä kun työ tulee valmiiksi sen voi saada julkiseksi koko maailmalle ilman normaalin julkaisuprosessiin liittyviä vertaisarviointia ja taistelua eri julkaisusarjojen kriteerien täyttämisestä. Julkaiseminen mahdollisimman korkeatasoisessa (lue korkean impaktifaktorin) julkaisusarjassa on kuitenkin nykyjärjestelmässä lähes välttämättömyys jotta tutkija on kilpailukykyinen jaettaessa aina vain enemmän ja enemmän kilpailtua tutkimusrahoitusta. Täten korkean impaktin julkaisusarjoihin on vain pakko pyrkiä vaikka itse olisi julkaisemisen nykyisistä käytänteistä ja filosofiasta mitä mieltä tahansa.


Kirjoitan tätä tekstiä äärimmäisen turhautuneena useamman artikkelin käytyä korkeatasoisessa lehdissä arvioitavana ja kaikkien niiden palautuessa takaisin pöydälle käytännössä yhden arvioitsijan kriittisten näkemysten vuoksi. Kaikki ne jotka ovat samassa leikissä olleet tunnistavat kyllä tilanteen. Vertaisarviointi on tietenkin tärkeää, mutta siihen sisältyy myös merkittävää mielivaltaa jos työsi sattuu päättymään arvovaltaisen, mutta omien päätelmiesi kanssa vastakkaista näkemystä edustavan arvioitsijan pöydälle. Näissä tällä hetkellä pöydälläni olevissa esimerkissä ei oikeastaan kyse ole siitä, että arvioitsijat epäilisivät tuloksiamme vääristellyiksi, vaan siitä että emme ole asettaneet sanoja sillä tavoin mikä vastaa arvioitsijan maailmankuvaa. Kun sitten editorin pöydällä on artikkeleita jotka vaatisivat merkittäviä lisämuokkauksia ja uusia arviontikierroksia, ja toisaalta artikkeleita jotka ovat pärjänneet paremmin arviointiprosessissa, ja luultavasti edustavat enemmän valtavirtaa, on editorille erittäin helppo tehdä päätös palauttaa kaikki lisätöitä vaativat työt kirjoittajille hylättyinä. Tutkijan näkökulmasta tilanne tarkoittaa sitä että jopa vuosien työ alkaa taas alusta; uusi lehti, uusi editori ja tulos voi olla jälleen kerran mitä tahansa ylistävien arvioiden tai murskaavan kritiikin välillä. Kukin tutkija tietenkin näkee oman juttunsa juuri sinä väärin kohdeltuna ja näin varmaankin osittain on omallakin kohdallani. On tietenkin myös täysin mahdollista että olen itse huono kirjoittamaan tuloksiamme artikkeiksi, mutta silti olen sitä mieltä jotain prosessissa on pielessä kun erittäin laajat työkokonaisuudet joutuvat vuosiksi myllytykseen sijaan että ne julkaistaisiin ja sekä tutkijat että artikkelin lukijat saisivat niistä hyödyn. Vaihtoehtona itselläkin on tietenkin tänäänkin dumpata nämä työt joihinkin matalan impaktin lehtiin mutta kun myös tieteen seuraaminen polarisoituu niin että alan tärkeimmät vaikuttajat lukemat enenevässä määrin vain hyvin valikoituja julkaisusarja ja niin omien julkaisujen upottaminen joka sarjoihin joista niitä ei juuri kukaan lue tuntuu todella väärältä omia tutkijoitani, itseäni, rahoittajia sekä tiedettä kohtaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Poimintoja

Metusalemista, sikamarkkinoista ja tiedepolitiikan rohkeudesta

Rohkeat tieteelliset avaukset uudistavat yhteiskuntaa ja avaavat uusia mahdollisuuksia niin ympäröivän maailman tarkempaan...