Siirry pääsisältöön

Voi hesus mitä pelleilyä

Yksi vuodenvaihteen lähestymisen varmoista merkeistä on se, että yliopistoissa työskentelevien tutkimusryhmien tehollisesta työajasta lohkaisee suuren osan sille vuodelle budjetoitujen rahojen käytön maksimointi. Kyseessä ei ole rikollinen toiminta, vaan yksinkertaisesti sen varmistaminen että ne vähät rahat joita valtion tiederahoituskoneistosta on saatavilla, tulee käytettyä viimeistä senttiä myöten. Jos uskaltaisi oikeasti kuvata sitä hullunmyllyä ja sirkusta jonka määräyskirjojen, laskutusten, ja menojen hajauttaminen eri projektien välillä aiheuttaa, saisi siitä aikaiseksi dokumentin jonka todenperäisyyttä jokainen tervejärkinen epäilisi. Kukaan tutkija, eikä yliopiston hallinnossa työskentelevä haluaisi tätä sirkusta pyörittää, mutta tässä on tulos kun rahoituksen käyttöön on asetettu täysin arkitodellisuudesta irrallisia vaatimuksia kokonaiskustannusmallineen, omaosuuksineen ja vaatimuksineen perustella projektiluontoisen työn projektiluontoisuutta.


Jokainen joka katselee asiaa siltä puolelta pöytään jolla itse istun, ymmärtää heti että nämä rajoitukset ja säännöt ovat suunnitelleet henkilöt joilla ei ole mitään kokemusta tutkimusprojektien todellisesta luonteesta. Kaiken kaikkiaan säännöstöstä huokuu läpi syvä epäluottamus maamme korkeimmin koulutettujen ihmisten kykyyn käsitellä rahoitusta siten että se parhaiten tukisi korkeatasoisen tutkimuksen tekemistä. Tämä sama epäluottamushan ollaan kuultu jo useasti hallituksen ja varsinkin opetusministeriön ylimmän johdon julkisissa lausunnoisaa. Ministeriötä on kuitenkin sen verran usein näistä asioista valistettu, että kyseessä ei voi olla pelkästään tietämättömyys. Sen sijaan uskon, että kyseessä on todellakin tarkoituksenmukainen yritys hallita ylhäältäpäin maamme parhaiten tieteentekijöiden työpäivän kulkua. Täten en usko tämänkään kirjoituksen tätä absurdia sirkusta pysäyttävän, vaan jään kärsivällisesti odottamaan sitä hetkeä kun Suomi astuu muiden sivistysvaltioiden rintamaan ja Suomessa tiedepolitiikkaa alkaa ohjaamaan tiede-ja innovaatioministeri jolla on kyky ymmärtää tieteen teon realiteetteja.

Ja lopuksi toivotan kaikille seuraajilleni hyvää Joulua ja parempaa uutta vuotta


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tieteen yllätyksiä: miten CIP2A nousi yllättäen syöpätutkimuksen kuumaksi nimeksi

Tieteessä harva asia etenee suoraviivaisesti ja usein on nähty että vuosia tutkittu ilmiö paljastaa aivan uuden puolen  ja koko tarina kirjoitetaan uudelleen. Näin kävi tutkimusryhmällemme lempilapsemme, eli CIP2A:n kanssa. Tutkimusryhmämme on jos jostain, niin tunnettu siitä, että löysimme CIP2A:n, syöpää edistävän proteiinin, joka estää kasvuestäjä PP2A:ta 1 . Se oli sen identiteetti. Se oli myös se tarina, jota kiersin kertomassa konferensseissa vuodesta toiseen mutta tämä ei herättänyt suurtakaan yleistä kiinnostusta. Sitten tuli vuosi 2021. Ensin oma tutkimusryhmämme  2   ja heti sen jälkeen Dan Durocherin laboratorio Toronton yliopistosta 3  julkaisi että CIP2A:lla on toinen elämä ja vieläpä sellainen, joka osoittautui kriittiseksi tietynlaisten syöpäsolujen selviytymiselle. Kyse oli soluista, joissa BRCA-geenit ovat mutatoituneet. Nämä geenit liittyvät tietyn tyyppiseen DNA:n korjaukseen, ja kun ne eivät toimi, solut joutuvat pärjäämään vaihtoehtoisi...

Suomen Akatemian vapaasti haettavissa oleva Kipinä tutkimusrahoitus kaksinkertaistettava

Viime viikon lopulla oli mielenkiintoinen tiedevaikuttamisen mahdollisuus kun torstaina vietin 2,5 tuntia Puheenaihe podcastin ( open.spotify.com/show/4mzphUue58CGISjLR6eCfe ) Rami Kurimon vieraana aiheena julkinen tiederahoitus. Laitan linkin podcast jaksoon kun tulee ulos tammikuussa.   Perjantaina sitten oli vuorossa paneelikeskusteluun osallistuminen akateemikko Martti Koskenniemen ja professori Anu Koivusen  koolle kutsumassa tutkijaseminaarissa "Miten turvaamme akateemisen vapauden Suomessa?" jossa pohditttin akateemisen vapauden tilaa ja sen turvaamista Suomessa.  Näiden pohjalta olin pohtinutkin summeeraavani ajatukseni noista tilaisuuksista tänne blogiin, mutta sitten tulikin vielä sunnuntaina opetusministeri Adlercreutzin LinkedIN päivitys jossa hän  ihaili Singaporen menestystä, mutta mitä ilmeisimmin ei ollut tietoinen siitä miten juuri Singapore on malliesimerkki siitä miten tieteeseen ja tiederahoitukseen panostaminen nostaa maan kilpailu...

Ensimmäinen aamu sen jälkeen kun menetin tieteentekijänä lopullisesti uskoni Suomeen.

Eiliset uutiset  tieteen rahoituksesta leikkaamisesta  olivat henkisesti niin kylmä rätti vastoin kasvoja että ei ole oikeastaan väliä enää vaikka juuri nämä leikkaukset peruttaisiinkin. Ilman perhettä  muuttaisin   niiden seurauksena välittömästi  ulkomaille  tekemään tiedettä    enkä katsoisi hetkeäkään taakseni. Jos ainoa syy joka pitää professorit Suomessa on perhe, voidaan miettiä mille tämän maan tulevaisuus on rakennettu.    Omalla kohdallani tämä  tapahtuma  tulee pysyvästi muuttamaan sitä kuinka sitoutunut olen työhöni ja siihen miten työni kautta voisin mahdollisesti tukea yhteiskuntaa. Jos hallituksella on oikeus hallita maata täysin itsekkäiden tarkoitusperien  kautta, välittämättä lainkaan siitä onko päätökset yhteiskunnan etujen mukaisia, käytän tästä eteenpäin itsekin tätä oikeutta. Olen myös täysin menettänyt uskoni rakentavaan dialogiin tai siihen että hallitus kuuntelisi tieteentekijöiden näkemyksiä siitä...