Viime päivien uutiset eduskunnan vierailijalistoista herättää kieltämättä kysymyksen poliittisen vaikuttamisen avoimuudesta Suomessa. Suomen Kuvalehdessä (numero 41/ 2017) esitetyt vierailijatiedot toivat esiin myös erään tiedepolitiikan ja tiedevaikuttamisen kannalta huolestuttavan tiedon. Analyysissä joka on tehty 500:sta eduskunnassa eniten käyneistä vierailijoista, koulutus ja tutkimus muodostaa ryhmän jolla on vähiten vierailuja eduskunnassa. Verrattuna esimerkiksi julkishallinnon ( 731 vierailua), tai elinkeinoelämän järjestöjen (364 vierailua) edustajiin, koulutusta tai tutkimusta edustavien vierailuja oli vain 114 kappaletta. Näiden numeroiden valossa ei ehkä olekaan niin yllättävää miksi nykypäättäjillä ei riitä ymmärrystä koulutuksen ja tutkimuksen merkityksestä yhteiskunnallemme, varsinkin kun hyvin harvalla kansanedustajalla on mitään omakohtaista kokemusta tiedemaailmasta. Omakohtaisesti olen tämän kokenut vierailuillani eduskunnassa. Esimerkiksi TUTKAS (tutkijoiden ja kansanedustajien seura) seminaarissa jossa pidin alustuksen tiederahoituksesta ja sen merkityksestä tieteemme kilpailukyvylle, sivistyslautakunnan puheenjohtaja kansanedustaja Tuomo Puumala avoimesti myönsi, että kansanedustajilla kyllä voi olla omakohtaista kokemusta peruskoulusta, mutta ei tieteen teon monimutkaisesta maailmasta.
Tässä olisi selkeän vaikuttamisen (lue: lobbauksen) paikka; jos tieteentekijät eivät itse pidä huolta siitä että päättäjät ymmärtävät tieteen teon realiteetteja ja kansainvälisessä tiedekilpailussa menestymisen reunaehtoja, emme voi olettaa että he pystyvät perustelemaan merkittäviä lisärahoitustarpeita äänestäjilleen. Tiedelobbauksen yhtenä merkittävänä ongelmana on se, että näinkin pienessä maassa tieteentekijät jakautuvat usean liiton jäseneksi. Tämän ongelmatiikan toi esille myös tieteentekijöiden liiton eläkkeelle siirtyvä toiminnanjohtaja Eeva Rantala (Acatiimi 6/2017).
Viime päivien positiivisena lobbaus uutisena voitaneen pitää pääministerin päätöstä perustaa uusi Helsingin yliopiston ja Aalto yliopiston yhteinen talouden tutkimuksen yksikkö. Ottamatta kantaa itse päätökseen, pidän tätä esimerkkinä siitä että oikein vaikuttamalla myös tiede asioita voi lobbaamalla edistää. Tuskinpa pääministeri Sipilä yhtenä aamuna vain heräsi ja ajatteli että perustetaanpa tälläinen talouden tutkimuksen yksikkö, kyllä takana on ollut vahvaa ja selkeästi vaikuttavaa lobbaamista, sanan parhaassa merkityksessä. Tuntuu vain että suomalaisissa yliopistoissa ollaan kovin varovaisia kaikenlaisessa suorassa vaikuttamisessa ja sen sijaan että rohkeasti lähdettäisiin ajamaan yliopistojen ja koko tieteen tekemisen kannalta merkittäviä hankkeita, katsotaan että parempi ettei liikaa riehuta, ettei vain tulee pettymystä. Tämä niin perisuomalainen ’joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa’ mentaliteetti ei vain valitettavasti nykymaailmassa toimi. Siksi sekä yliopistojen, että tieteentekijöitä edustavien liittojen tulisi huomattavasti terävöittää asennettaan ja parantaa lobbaustaitojaan.
Kommentit
Lähetä kommentti