Mitä tiede tuottaa ?

Matkalla kotiin Amerikan syöpäjärjestöjen (AACR) kokouksesta, jossa 21 000 alan asiantuntijaa kokousti viiden päivän ajan, tulin miettineeksi että mitä tämä kaikki tuottaa ? Osaltaan vastaus on selvä: kokouksessakin esiteltiin lukemattomia uusia hoitotuloksia jotka perustuvat vain ja ainoastaan perustutkimuksen kautta hankittuun tietoon syövän molekylaarisista mekanismeista. Mutta 21 000 tutkijan tietotaitojen törmäyttämisestä, sekä tieteestä yleisestikin, saadaan myös mittaamaton määrä hyötyjä joiden mittaaminen ei ole niin yksiselkoista.

Selkeitä osoituksia tieteen tuloksellisuudesta on kyselty viime aikoina myöskin Suomessa, varsinkin opetusministeri Grahn-Laasosen (Kok.) suulla. Ministeri on ilmaissut asian siten että koneesta pitäisi saada enemmän irti, eli hänen mielestään valtio ei saa rahoitukselleen kuranttia vastinetta. Tämän ajattelutavan taustoja voi jotenkin ymmärtää jos ajattelu perustuu Kokoomustyyliseen kvartaaliajatukseen, jolloin joka hetkenä pitää pystyä osoittamaan panostusten ja tuloksen välinen erotus. Valitettavasti tieteen kohdalla tämä ajattelumalli ei vain toimi. Itsekin olen sitä mieltä että rahoitusta ei voi jakaa ilman mitään ajatusta sitä miten se hyödyttää yhteiskuntaa, mutta keskustelun pohjana tulisi olla faktat, eivätkä poliittisten aatteiden värittämätä mielikuvat. Faktat koskien korkeatasoisia Eurooppalaisia yliopistoja kertovat että jokainen korkeatasoiseen tutkimukseen laitettu euro palautuu yhteiskunalle noin nelinkertaisesti erilaisina hyötyinä (http://www.leru.org/index.php/public/news/investing-in-research-innovation-and-education-really-pays-off-/). Hyötyihin kuuluvat helposti todettavat tutkimukseen pohjautuvat kaupalliset tuotteet kuten esimerkiksi yllämainitut uudet lääkkeet. Suomesta viimeaikaisia esimerkkejä näistä ovat nyhtökaura, ehkäisykierukka Mirena, ksylitolituotteet, lukuisat IT alan innovaatiot ja lukuisat muut. Jopa paljon parjattu bioteknologia, johon yleisen mielipiteen mukaan on tuhlattu verovaroja, on ETLA:n viimeaikaisen selvityksen mukaan tuottanut enemmän kuin siihen panosteut verovarat “Traditional growth metrics reveal that our common perception of the Finnish biotechnology industry as an allegedly failing industry sector is largely unfounded: The growth rate of value added by the biotechnology industry has outperformed industry average more than ten-fold.“ (https://www.etla.fi/julkaisut/raiders-of-lost-value/). Eli seuraavan kerran kun hallituksen piiristä kuuluu kommenttia siitä että Suomalainen tutkimus ei tuota riittävästi, niin paras vastaus tähän on pyytää heiltä faktoja. 

Näiden jotakuinkin suoraviivaisesti tuotteistettujen innovaatioiden lisäksi tieteen tuottamiin hyötyihin kuuluu lukematon määrä epäsuoria hyötyjä joiden mittaaminen on vaativaa, ja/tai jotka voivat tulla hyvinkin pitkällä viiveellä. Ansiokkaassa haastattelussaan (https://www.timeshighereducation.com/news/nobel-laureate-says-scientific-breakthrough-would-not-be-possible-today), professori Saul Perlmutter, vuoden 2011 fysiikan Nobelin palkinnon voittaja, puhuu näistä vaikeasti mitattavista hyödyistä ja siitä kuinka nykypäättäjillä on täysin vääristynyt käsitys tieteen tarkoituksesta. Sivistyksen itseisarvon lisäksi hän muistuttaa että kaikkein nykyään käyttämät GPS paikantimet eivät olisi mahdollisia ilman Einsteinin suhteelisuusteoriaa, ja että sekä laserprintterit, että useat lääketieteellisessä kuvantamisessa käytettävät uudet laitteet perustuvat tähtitieteen teoreettisiin laskelmiin tai laitekehitykseen. Jos häneltä, tai muilta teoreettisen fysiikan tutkijoilta olisi aikanaan pyydetty nykyaikaisen tapaista tutkimussuunnitelmaa jossa on pystyttävä osoittamaan kyseisen tutkimuksen hyödyntämismahdollisuudet, hänen omien sanojensa mukaan nämä työt olisivat jääneet tekemättä. 

Mutta ei tässä vielä kaikki. Eräs erittäin tärkeä tieteen ja tutkimuksen tuote on uusien asiantuntijoiden kouluttaminen vaativiin asiantutijatehtäviin. Tämä tuli mielleeni seuratessani kuinka oma neljännen vuoden tutkijakoulutettavani asiantuntevasti keskusteli ulkomaisten tutkijoiden kanssa oman posteriesityksensä äärellä AACR kokouksessa. Ylpeyttä tuntien muistelin hänen alkuaskeliaan tutkimusryhmässäni, ja hänen kasvamistaan itsevarmaksi ja oman alansa erittäin hyvin hallitsevaksi asiantuntijaksi. Kysymys onkin osaako yhteiskuntamme hyödyntää näitä tieteen asiantuntijoita jotka oman erityisosaamisensa lisäksi ovat rautaisia ammattilaisia olemassa olevan tiedon kriittiisessä analysoinnissa, sekä ovat todellisia paineen alla pärjääviä moniosaajia joille perusasetelma on se että kokoajan on käynnissä useita hankkeita. Olisiko tässä yritystenkin peiliin katsomisen paikka ? Tarvitseeko asiantuntijan olla juuri sen alan täsmäosaaja, vai osaisiko yritykseni hyödyntää tohtorikoulutuksen antamia laaja-alaisia muita kykyjä. Kuulin äskettäin erinomainen esimerkin tästä Skotlantilaiselta syöpätutkija kollegaltani jonka väitöskirjatyöntekijä oli muuttanut väitöksen jälkeen pienelle saarelle puolisonsa työn perässä. Olisi selvää että saarella ei hänelle tulisi olemaan syöpätutkijan tehtäviä, mutta paikallinen pankki palkkasi hänet analyytikoksi juuri noiden edellä mainittujen tiedonhallinnan asiantuntijataitojen vuoksi.