Syöpäalan korkeatasoinen Nature Cancer julkaisusarja avaa viimeisimmässä editoriaalissaan heidän lähestymistapaansa kirjoittajien appeal kirjeisiin jutun hylkäyksen jälkeen(https://www.nature.com/articles/s43018-023-00593-0). Tämä on kannustettavaa avoimmuutta, mutta oman kokemukseni mukaan valitettavasti vain vahvasti pintakiilloitettua todellisuutta. Oma työryhmämme on julkaissut monta tärkeää julkaisua ”appeal” mekanismilla (eri lehdissä), eli kyllä mekanismi toimii jos kirjoittajan perusteet ovat hyvät. Se mikä tästä ulostulosta kuitenkin täysin puuttuu, on keskustelu siitä miten lehdet eivät käytännössä lainkaan perustele ns "editorial rejections" eli niitä tapauksia (erittäin yleisiä nykyään) joissa juttu palautetaan ilman ulkopuolista peer-review artikkelia. Yleensä juttu palautuu vain kommentilla "No conceptual advane tms." eli ilman mitään oikeaa syytä miksi jutusta ei pidetty. Tämä conceptual advance on todellinen selitysten roskakori johon heitetään kaikki jutut joita editorit eivät ole a) jaksaneet kunnolla lukea, b) kirjoittajat eivät olleet tarpeeksi kuuluisia julkaistaakseen lehdessä tai c) jutut joiden hylkäystä editorit eivät jaksa perustella paremmin. Itse koimme tämän juuri mainitussa Nature Cancer lehdessä joka palautti juttumme jossa ei ollut ”Conceptual advance”, mutta jonka alkuperäislöydös (CIP2A-ToPBP1 sitoutuminen) on sittemmin toistettu Nature Cancer, Nature Communiciations ja Nature ( X 2) julkaisusarjoissa. Näiden julkaisuiden jälkeen kenelläkään ei liene enää epäselvää oliko alkuperäisessä löydöksessämme ”conceptual advance”.
Toinen mantra näissä kirjeissä on se että juttu on huolellisesti luettu ja siitä on keskustelu laajasti editorien piirissä, mutta konsensus on että juuri tämä juttu ei nyt sovi meidän lehteemme. Tähän joukkoon kuuluu viimeaikainen artikkelimme joka tuli Cancer Cell sarjasta takaisin 4 tunnissa submissiosta, eli kylläpä heillä on tehokas tapa osallistaa editorijoukkonsa kun se onnistui tuossa ajassa. Juttu nyt arvioitavana n. 20 IF lehdessä joten ehkä se olisi 4 vuoden työnteon jälkeen ansainnut ainakin sen että se olisi kunnolla luettu myös tuossa ensimmäisessä julkaisusarjassa, eikä sitä että kirjoittajille valehdellaan suoraan päin naamaa.
Yhteenvetona todettakoon, että on hienoa jos editorit avautuvat työskentelytavoistaan näin julkisesti ja keskustelevat niistä esimerkiksi eri kokousten paneeleissa. Kuitenkin tosiasiallinen tilanne on että se läpinäkyvyys jota he ulostuloillaan pyrkivät korostamaan harvoin toteutuu itse arviointiprosessissa. Se mitä vähintäänkin voisi editoreilta olettaa olisi se että he jutun hylätessään olisivat tutustuneet siihen huolellisesti ja että he käyttäisivät hylkäyskirjeissä oikeita perusteita eivätkä piiloutuisi korulauseiden taakse. Silloin myös tämän kirjoituksen kimmokkeena olleen Nature Cancer editoriaalin alkuperäinen tavoite toteutuisi, eli että tutkijat ymmärtäisivät paremmin miten prosessi toimii ja miten sekä kirjoittajat ja lehtien editorit parhaiten ymmärtäisivät toisiaan jatkossa.
Kommentit
Lähetä kommentti