Hallituksen perustama Kasvuriihi-hanke puuttuu vihdoin talouskasvun suurimpaan ongelmaan Suomessa, eli työn alhaiseen tuottavuuteen. Risto Murto on varmasti oikea henkilö vetämään tätä työryhmää, mutta työryhmän kokoonpanossa on erittäin ohut edustus koulutus, tiede, ja tutkimussektoreilta, jotka kuitenkin ovat työntuottavuuden kasvattamisen kannalta tutkitusti avainasemassa. Marinin hallituksen historiallisen tutkimus, kehitys ja innovaatiorahoituksen (TKI) suunnan muutoksen ansiosta nyt olisi kuitenkin mahdollisuus perustavalla tavalla muuttaa tieteelliseen tutkimukseen pohjautuvaa kehitys ja innovaatiotoimintaa Suomessa. Orpon hallituksen tähänastisten toimenpiteiden perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että yliopistot on täysin unohdettu kilpailukykytalkoista. Kun TKI rahoitusta on parlamentaarisesti päätetty lisätä vuosittain 280 miljoonaa euroa, on suorastaan absurdia, että yliopistot eivät saa tästä rahasta perusrahoitukseensa euroakaan. Sen sijaan Business Finlandin rajusti k...
Blogikirjoituksia tieteestä, tieteentekemisestä ja tiedepolitiikasta. Kirjoittaja on Jukka Westermarck joka toimii syöpäbiologian professorina Turun yliopistossa. Tilaa uudet blogit osoitteesta: tiedeedella.blogspot.com Blogien jakelukanavana toimiva myös https://www.facebook.com/Tiedeedella/ jossa keskustellaan myös muista tieteentekemiseen ja tieteeseen liittyvistä ajankohtaisia asioita.