Matkalla kotiin Amerikan
syöpäjärjestöjen (AACR) kokouksesta, jossa 21 000 alan asiantuntijaa kokousti
viiden päivän ajan, tulin miettineeksi että mitä tämä kaikki tuottaa ? Osaltaan
vastaus on selvä: kokouksessakin esiteltiin lukemattomia uusia hoitotuloksia
jotka perustuvat vain ja ainoastaan perustutkimuksen kautta hankittuun tietoon
syövän molekylaarisista mekanismeista. Mutta 21 000 tutkijan tietotaitojen
törmäyttämisestä, sekä tieteestä yleisestikin, saadaan myös mittaamaton määrä hyötyjä
joiden mittaaminen ei ole niin yksiselkoista.
Selkeitä osoituksia tieteen
tuloksellisuudesta on kyselty viime aikoina myöskin Suomessa, varsinkin
opetusministeri Grahn-Laasosen (Kok.) suulla. Ministeri on ilmaissut asian
siten että koneesta pitäisi saada enemmän irti, eli hänen mielestään valtio ei
saa rahoitukselleen kuranttia vastinetta. Tämän ajattelutavan taustoja voi
jotenkin ymmärtää jos ajattelu perustuu Kokoomustyyliseen kvartaaliajatukseen,
jolloin joka hetkenä pitää pystyä osoittamaan panostusten ja tuloksen välinen
erotus. Valitettavasti tieteen kohdalla tämä ajattelumalli ei vain toimi.
Itsekin olen sitä mieltä että rahoitusta ei voi jakaa ilman mitään ajatusta
sitä miten se hyödyttää yhteiskuntaa, mutta keskustelun pohjana tulisi olla faktat,
eivätkä poliittisten aatteiden värittämätä mielikuvat. Faktat koskien
korkeatasoisia Eurooppalaisia yliopistoja kertovat että jokainen
korkeatasoiseen tutkimukseen laitettu euro palautuu yhteiskunalle noin
nelinkertaisesti erilaisina hyötyinä (http://www.leru.org/index.php/public/news/investing-in-research-innovation-and-education-really-pays-off-/).
Hyötyihin kuuluvat helposti todettavat tutkimukseen pohjautuvat kaupalliset
tuotteet kuten esimerkiksi yllämainitut uudet lääkkeet. Suomesta viimeaikaisia
esimerkkejä näistä ovat nyhtökaura,
ehkäisykierukka Mirena, ksylitolituotteet, lukuisat IT alan innovaatiot ja
lukuisat muut. Jopa paljon parjattu bioteknologia, johon yleisen mielipiteen
mukaan on tuhlattu verovaroja, on ETLA:n viimeaikaisen selvityksen mukaan
tuottanut enemmän kuin siihen panosteut verovarat “Traditional growth metrics reveal that our
common perception of the Finnish biotechnology industry as an allegedly failing
industry sector is largely unfounded: The growth rate of value added by the
biotechnology industry has outperformed industry average more than ten-fold.“ (https://www.etla.fi/julkaisut/raiders-of-lost-value/).
Eli seuraavan kerran kun hallituksen piiristä kuuluu kommenttia siitä että Suomalainen
tutkimus ei tuota riittävästi, niin paras vastaus tähän on pyytää heiltä faktoja.
Näiden
jotakuinkin suoraviivaisesti tuotteistettujen innovaatioiden lisäksi tieteen
tuottamiin hyötyihin kuuluu lukematon määrä epäsuoria hyötyjä joiden
mittaaminen on vaativaa, ja/tai jotka voivat tulla hyvinkin pitkällä viiveellä.
Ansiokkaassa haastattelussaan (https://www.timeshighereducation.com/news/nobel-laureate-says-scientific-breakthrough-would-not-be-possible-today),
professori Saul Perlmutter, vuoden 2011 fysiikan Nobelin palkinnon voittaja,
puhuu näistä vaikeasti mitattavista hyödyistä ja siitä kuinka nykypäättäjillä
on täysin vääristynyt käsitys tieteen tarkoituksesta. Sivistyksen itseisarvon
lisäksi hän muistuttaa että kaikkein nykyään käyttämät GPS paikantimet eivät
olisi mahdollisia ilman Einsteinin suhteelisuusteoriaa, ja että sekä
laserprintterit, että useat lääketieteellisessä kuvantamisessa käytettävät
uudet laitteet perustuvat tähtitieteen teoreettisiin laskelmiin tai
laitekehitykseen. Jos häneltä, tai muilta teoreettisen fysiikan tutkijoilta olisi
aikanaan pyydetty nykyaikaisen tapaista tutkimussuunnitelmaa jossa on
pystyttävä osoittamaan kyseisen tutkimuksen hyödyntämismahdollisuudet, hänen
omien sanojensa mukaan nämä työt olisivat jääneet tekemättä.
Mutta ei tässä vielä kaikki.
Eräs erittäin tärkeä tieteen ja tutkimuksen tuote on uusien asiantuntijoiden
kouluttaminen vaativiin asiantutijatehtäviin. Tämä tuli mielleeni seuratessani
kuinka oma neljännen vuoden tutkijakoulutettavani asiantuntevasti keskusteli
ulkomaisten tutkijoiden kanssa oman posteriesityksensä äärellä AACR kokouksessa.
Ylpeyttä tuntien muistelin hänen alkuaskeliaan tutkimusryhmässäni, ja hänen
kasvamistaan itsevarmaksi ja oman alansa erittäin hyvin hallitsevaksi
asiantuntijaksi. Kysymys onkin osaako yhteiskuntamme hyödyntää näitä tieteen asiantuntijoita
jotka oman erityisosaamisensa lisäksi ovat rautaisia ammattilaisia olemassa
olevan tiedon kriittiisessä analysoinnissa, sekä ovat todellisia paineen alla
pärjääviä moniosaajia joille perusasetelma on se että kokoajan on käynnissä
useita hankkeita. Olisiko tässä yritystenkin peiliin katsomisen paikka ?
Tarvitseeko asiantuntijan olla juuri sen alan täsmäosaaja, vai osaisiko
yritykseni hyödyntää tohtorikoulutuksen antamia laaja-alaisia muita kykyjä.
Kuulin äskettäin erinomainen esimerkin tästä Skotlantilaiselta syöpätutkija kollegaltani
jonka väitöskirjatyöntekijä oli muuttanut väitöksen jälkeen pienelle saarelle
puolisonsa työn perässä. Olisi selvää että saarella ei hänelle tulisi olemaan
syöpätutkijan tehtäviä, mutta paikallinen pankki palkkasi hänet analyytikoksi
juuri noiden edellä mainittujen tiedonhallinnan asiantuntijataitojen vuoksi.
