Meidät palkittiin !

Hyvä Tiede Edellä yhteisö. Ehkä huomasitte, että allekirjoittaneelle myönnettiin viime viikolla Orionin tutkimussäätiön palkintoapuraha. Palkinnon perusteina oli sekä tieteelliset ansiot, mutta myös toiminta tiedepolitiikan ja tiederahoituksen puolestapuhujina. Otan erittäin nöyränä ja kiitollisena vastaan tämän huomionosoituksen ja erityisesti minua lämmittääkin se, että palkinnon perusteiksi oli nostettu tiedevaikuttaminen. Niitä palkintoja ei ole monia. Palkinnothan yleensä myönnetään yhdelle henkilölle, mutta on selvää että niiden takana on aina yhteisö. Tämän palkinnon tiedevaikuttamispuolen suhteen te, noin 800 Tiede edellä Facebook ja Twitter palstojen seuraajaa, olette se yhteisö. Alusta alkaen Tiede edellä sivujen tärkeimpiä ominaisuuksia on ollut postausten perusteella käydyt kommenttikeskustelut ja olen saanut sitä kautta moniin avauksiini teiltä erittäin arvokasta palautetta. Kiitos siitä kaikille. 

Olen sitä mieltä että olemme yhteisillä keskusteluillamme ja niistä allekirjoittaneen kautta suodatetuilla kannanotoille pystyneet vaikuttamaan siihen että tiedepolitiikkaan ja tieteen rahoitukseen on alettu kiinnittämään enemmän huomiota. Asiat muuttuvat hitaasti mutta selkeästi liike on nyt alkanut. Tästä tärkeimpänä osoituksena on parlamentaarisen TKI työryhmän työ, joka antaa lupauksen paremmasta tulevaisuudesta ja jota pidän koko Suomen kilpailukyvyn kannalta yhtenä tärkeimpänä avauksena vuosiin. On kuitenkin selvää että meidän on pidettävä hyvin tarkkaan silmillä miten tätä mahdollista tulevaa rahoitusta tullaan käyttämään. Eli kuten olen viime päivinä asiaa kuvaillut niin ehkä jatkossa tulee vähemmän räkytystä mutta enemmän tarkkaa reagointia suunnitelmiin. Olisi ensisijaisen tärkeää, että maamme parhaat tieteentekijät otettaisiin mukaan tähän työhön, eli että heidät kutsuttaisiin vaikuttamaan TKI rahoituksen jakosuunnitelmiin. 

 Jatketaan hyvää työtä yhdessä ja pidetään huoli että päättäjät tietävät että vaikka käänne on luultavasti tapahtunut parempaan, niin me pidämme tarkkaan silmällä sitä miten TKI rahoitusuudistuksen toteutus tapahtuu. Paholainen kuitenkin edelleen piilee yksityiskohdisssa, eli itse rahamäärä ei merkitse vaan se, miten se käytetään. 

 

Liitteenä muutama kuva Orionin tutkimussäätiön palkinnon jakotilaisuudesta sekä osa esitykseni tiedepolitiikkaa koskevista dioista. 

 

Ps. Liittyen edelliseen blogiini niin YLE, HS tai MTV uutiset eivät tietenkään sanallakaan uutisoineet että tieteelle ja tiedevaikuttamiselle jaettiin kaksi 100 000 €:n palkintoa. Mitenköhän olisi käynyt jos olisi kyseessä ollut kirjallisuus tai musiikki ?

Miksi kirjallisuuspalkinto on kiinnostavampi kuin tiedepalkinto ?

 Kuukausi sitten jaettiin Suomen parhaalle biolääketieteen julkaisulle vuosittain jaettava Medix-palkinto. Sen sai professori Eero Castrenin johtama työryhmä Cell-julkaisusarjan julkaisustaan, joka osoitti uuden toimintamekanismin satojen miljoonien ihmisten käyttämälle masennuslääkkeelle. Ajattelin että tässäpä vasta tiedeuutinen, joka varmasti tullaan julkaisemaan laajalti tärkeimmissä tiedotusvälineissä. Odottelin muutamia päiviä ja tein sitten haun Ylen, Helsingin Sanomien, ja MTV3 uutissivustoilla ja ainoa joka aiheeseen oli tarttunut, oli MTV3, joka julkaisi palkinnosta kahdeksan rivin maininnan nettisivuillaan. 

Julkisilla palkinnoilla osoitetaan yhteiskunnan arvostusta palkinnon saajan toimintaa kohtaan. Tiedebarometrin mukaan, noin 2/3 Suomalaisista on kiinnostunut tieteestä ja luottaa tieteen ratkaisevan merkittäviä yhteiskunnallisia ongelmia. Tämän perusteella kuvittelisi tiedesaavutuksia huomioivien palkintojen kiinnostavan kansalaisia. Palkintojen saaman julkisen huomion voidaankin katsoa ainakin epäsuorasti kuvastavan kyseisen alan arvostusta yhteiskunnassa ja siten on mielenkiintoista tarkastella, miten tiedepalkintojen näkyvyys vertautuu esimerkiksi kirjallisuuspalkintoihin. Tällaisen tarkastelun tarkoituksena ei millään tavoin ole asettaa vastakkain kirjallisuuden ja tieteen yhteiskunnallista tai muutakaan merkitystä vaan ainoastaan tarkastella miten tiedotusvälineet huomioivat näitä palkintoja. 

 

Kirjallisuuspalkinnoksi vertailuun valitsin Runeberg-palkinnon ja tiedepalkinnoksi  Medix-palkinnon. Vertailu tehtiin Yle.fi, HS.fi ja MTVuutiset.fi verkkosivuilla käyttämällä hakusanoja ”Medix palkinto” ja ”Runeberg palkinto”. Tarkastelu rajattiin viimeiseen 10 vuoteen, eli alkaen 1.1.2013 ja päättyen tähän päivään. Tulokset ovat nähtävissä oheisessa pylväsdiagrammissa. Yhteenlaskettuna Suomen merkittävintä biolääketieteen palkintoa on käsitelty viimeisen 10 vuoden aikana kolmessa Suomen merkittävimmässä mediassa yhteensä 5 kertaa, kun taas Runeberg-palkinto on mainittu 62 kertaa. Vaikka palkinnot ymmärrettävästi edustavat täysin eri aloja, niillä on paljon yhtäläisyyksiä. Runeberg palkintoa on jaettu vuodesta 1987 ja Medix palkintoa vuodesta 1988 ja molempien palkintosumma on 20 000 euroa. Molemmat myös jaetaan vuosittain juhlallisin menoin tilaisuudessa, johon tiedotusvälineiden edustajat ovat laajalti kutsuttu. Näillä parametreillä tarkasteltuna Runeberg ja Medix palkintojen voitaneen katsoa olevan alallaan suunnilleen yhtä arvokkaita tunnustuksia ja siten niiden saavuttaman julkisuuden voitaneen ainakin epäsuorasti kuvastavan kyseisen alan yhteiskunnallista kiinnostusta ja arvostusta. Tulosten perusteella kirjallisuuden arvostus ainakin tiedotusvälineiden parissa on merkittävästi suurempaa kuin tieteen arvostus. 

 

Kyse ei ole siitä etteikö Medix-palkinnosta olisi tiedotettu. Palkintoa jakava Minervasäätiö käyttää tähän ammattilaista tiedotustoimistoa joka jakaa vuosittain ennen palkinnon julkistamista tiedotteen sadoille tiedotusvälineille ja henkilökohtaisesti kontaktoi niistä toista kymmentä. Kyse ei myöskään ole siitä, että Medix-palkinnoilla palkitut työt eivät edustaisi kansainvälisesti korkeatasoista tutkimusta vaan päinvastoin, palkittujen joukossa on julkaisuja aivan maailman parhaista julkaisusarjoista, joten ne edustavat aivan kirkkainta oman alaansa tutkimuksen tasoa Suomessa. Useat artikkelit myöskin ovat kuvanneet yleisestikin kiinnostavia lääketieteellisiä ilmiöitä ja lääketieteellisen hoidon kannalta uudistavia löydöksiä. Siten voisi kuvitella, että palkituista artikkeleista pystyisi uutisoimaan erittäinkin laajaa yleisöä kiinnostavasti. Lisäksi kuvittelisin, että kuten kirjallisuusuutisissakin, lukijan kannalta olisi erittäin kiinnostavaa kuulla myös itse teoksen usein hyvin jännittävästäkin syntyhistoriasta. Näin ei kuitenkaan tunnuta maamme päämedioissa ajateltavan. Vai mistä johtuu tällainen epäsuhta tiede ja kirjallisuusuutisoinnin välillä ? 

Osataanko yliopistoissa enää puhua tieteestä ?

Laitosneuvosto, tiedekuntakokous, yliopiston evaluation purkutilaisuus: tilaisuuksia jossa yliopiston johtavat tutkijat ja henkilöt tapaavat ja hallinnoivat yliopistoa. Koska kyseessä on instituutio jonka ensisijainen tehtävä on tehdä korkeatasoista tutkimusta ja antaa siihen perustuvaa opetusta luulisi että kaikkien näiden tapaamisten ytimessä olisi tutkimus ja siihen läheisesti liittyvät asiat. Ja katin kontit, kokous toisensa perään pelkkiä Excel-sulkeisia taloudellisesta tilanteesta ja siitä kuinka seuraavana vuonna budjetti näyttää vielä huonommalta, keskustelua pakastimien paikoista, työhyvinvoinnista, ja avoimesta julkaisemisesta. Jotkut näistä tärkeitäkin asioita mutta milloin viimeksi olet istunut yliopiston kokouksessa, jossa millään tavoin pääasiallisena aiheena on ollut tieteen tekeminen, tieteen taso, tai tieteen tekemisen edellytykset. Milloin viimeksi olet ollut organisaation kokouksessa jossa on ollut ilmassa intohimoa tieteen tekemiseen ja keskustelun kohteena se miten tekisimme tulevaisuudessa parempaa tiedettä. Fantastisella yliopistouudistuksella  ja sitä seuranneella 10 vuoden ylipäällikkö Lehikoisen kaudella yliopistot onsurkastetettu organisaatioiksi joissa ainoa relevantti keskustelun aihe on se kuinka säästämme ensi vuonna, tai kuinka budjetti tasapainotetaan ja raportoidaan seuraavaan rahoitusta koskevassa evaluatiossa. 

 

Jos olet lukenut Herman Hessen mestariteoksen Lasihelmipeli ja nuoruudessa suuntautunut tutkimukseen ajatuksella että tieteellinen palo on se mikä ajaa yliopistoyhteisöä eteenpäin niin kovin vähän on siitä jäljellä niissä kokouksissa joista johto poistuu tyytyväisenä jos Excel taulukon alimmalle riville on saatu luku nolla ja selvitään seuraava kausi loppuun. Kun tieteen taso laskee tässä kurjuudessa, ei pelastusta myöskään löydy yliopistojen johdon mantraksi muodostuneesta lisääntyneestä kansainvälisestä rahoituksesta ja kierre vain jatkuu. Mitä jos kerrankin organisaation kokouksen asialistalla olisi kohtana se miten ensi vuonna tekisimme parempaa tiedettä ja miten yliopisto voisi tukea sitä? Mitä jos kerrankin voisi poistua kokouksesta ajatellen että tältä tuntuu työskennellä tiedeyliopistossa?

 

Nuorten tutkijoiden rahoitusuudistus heikentää tieteemme kilpailukykyä

Kirjoittajat:  Jukka Westermarck, Professori, Turun Yliopisto, Anu Wartiovaara, Akatemiaprofessori, Helsingin Yliopisto, ja Markku Kulmala, Akateemikko, Helsingin Yliopisto

Akatemiatutkija on lahjakkaimmille nuorille tutkijoille suunnattu rahoitus, jonka turvin suurin osa tieteemme huipuista on perustanut itsenäisen tutkimusryhmänsä jo vuosikymmenien ajan. Suomen Akatemian (SA) hallitus julkisti äskettäin suunnitelmansa muuttaa tätä rahoitusta. Uudistuksen valmisteluvaiheessa tutkijakuntaa pyydettiin laajasti kommentoimaan alustavia suunnitelmia ja jo siinä vaiheessa moni maamme eturivin tutkija toi esiin huolensa siitä että SA ehdotti akatemiatutkijan kauden lyhentämistä neljään vuoteen nykyisestä viidestä vuodesta. Tästä huolimatta SA:n hallitus päätti kokouksessaan 16.3 kauden lyhentämisestä. Näkemyksemme on, että toteutuessaan suunnitelma ei edistä nuorten urapolkujen kehitystä, tieteen uudistumista, eikä kilpailukykyä Suomessa. Jo nykyinen viiden vuoden rahoituskausi on kansainvälisesti kilpailukykyisen tieteen tekemiseen lyhyt. Kauden lyhentäminen neljään vuoteen entisestään vähentää mahdollisuuksia tutkimuksellisten riskien ottamiseen, tuntemattoman selvittämiseen, eli siihen mistä todelliset keksinnöt ja edistysaskelet nousevat. Lyhyt kausi vähentää myös merkittävästi Suomen houkuttelevuutta ulkomaisille hakijoille. 

 

SA:n mukaan muutos mahdollistaa aiempaa useampien tutkijoiden rahoituksen, mutta jos tuloksena yhä useammin tutkijakausi ja tutkimukset jäävät kesken, ei suomalaisen tieteen kansainvälinen kilpailukyky nouse. Suunnitelma ei myöskään ota kantaa suurimpaan ongelmaan: menestyvän akatemiatutkijan urapolkuun rahoituskauden jälkeen. Jotta pystyttäisiin torjumaan yhä kasvava aivovuoto ulkomaille ja innostamaan parhaita nuoria tutkijoitamme perustamaan omia itsenäisiä tutkimuslinjoja, tarvittaisiinkin SA:n ja yliopistojen yhteisesti rakentama urapolkustrategia, jossa yliopistot kiinnittäisivät parhaiten menestyneet akatemiatutkijat omille urapoluilleen. Toissijaisena vaihtoehtona olisi akatemiapositioiden uudelleenhakemisen salliminen. Silloin akatemiatutkijan tehtävästä tulisi nelivuotisenakin kansainvälisestikin houkutteleva. Tieteemme rahoitus on kansainvälisesti verrattuna kriisiytymässä ja tutkijoiden ja SA:n yhteinen näkemys on että lisäpanostuksia tarvitaan kipeästi. SA:lla tulisi joka tapauksessa olla strategista rohkeutta tehdä uudistuksia, jotka eivät leikkaa tulevaisuuden tieteestä kuten nyt ehdotetaan. Akatemiatutkijoiden kausien rahoitusongelmaa yritetään ratkaista typistämällä niitä. Vaihtoehtoisena ratkaisuna olisi rahoituksen siirtäminen ministeriövetoisista suunnatuista rahoituksista eri uravaiheissa olevien tutkijoiden vapaasti kilpailtaviin rahoitusmuotoihin, kuten akatemiatutkijoihin. Silloin SA roolinsa mukaisesti panostaisi suoraan tieteen laatuun.

INFOLAATIKKO: 

 

1) Mikä on akatemiatutkijakausi?

Vastaus: Tutkija palatessaan ulkomailta saatetaan “rekrytoida” yliopistoon niin, että hän saa tilan missä toimia, mutta se ei sisällä mitään muuta - ei edes omaa palkkaa, ei rahaa tutkimusryhmän toimintaan, ei työntekijöiden palkkaukseen.  Palkka tulee hakea muualta, ja keskeinen lähde on nimenomaan Suomen Akatemia. Yliopistoilla avoimesti haettavia itsenäisen tutkijan palkkoja ei joko ole, tai niiden aukeamista ei voi ennustaa. Akatemia on ollut ainoa rakenne, josta kaikki voivat hakea ja vain hakemuksen laatu merkitsee. Siten akatemiatutkijan tehtävä on ratkaiseva Suomen tieteen uudistumiselle mahdollistamalla uusien tutkimuslinjojen perustamisen 

 

2) Onko se nyt niin paha jos on neljä vuotta palkkaa? Monilla on vähemmän.  

Vastaus: On väliä, sillä tällä ajalla rakennetaan itsenäisen tutkijan ryhmä ja luodaan usein melko tyhjästä uusi tutkimuslinja.Jos ryhmänjohtajalla ei ole työsopimusta ei myöskään voi rekrytoida tutkimusryhmään jäseniä.  Akatemiatutkija saa oman palkkansa ja hiukan käyttörahaa sen kyljessä, mutta ryhmänsä toimintaan hän hakee rahoitusta erikseen - säätiöiltä, Euroopan Unionilta jne jne. Yliopistoilla tällaista toimintarahaa ei yleensä saa lainkaan. Viisi vuotta on sekin ollut lyhyt, sillä pelkästään ryhmän käynnistämiseen ja käyttörahan keruuseen (jos sitä saa, suuri osa hakemuksista ei rahoitu), henkilöstön palkkaamiseen, kuluu 2-3 vuotta, ja Akatemiatutkijuuden jälkeen tulisi olla tieteellisiä tuloksia joilla kilpailla jatkorahoituksesta. Varsinkin lääke- ja luonnontieteissä, joissa tutkimusten valmistuminen vie vuosia tämä muutos vaarantaa tulevaisuuden tutkijapolven syntymisen. 

 

3) Mikä on nuorten urapolku?

Vastaus: Tutkijan urapolku on kuin mikä tahansa ura, mutta jokaisessa uran vaiheessa rahoitus on katkolla, ja henkilö arvioidaan suorituksen suhteen. Parhaiten menestyvät palkitaan jatkolla. Tai siis näin sen tulisi olla. Tällä hetkellä tämä urapolku ei ole näkyvä, vaan se voi yhtä lailla johtaa umpikujiin tai sivupoluille, ja suuntaa ei määrää menestys.  Koska sekä yliopistot että Akatemia muuttavat tai poistavat keskeisiä rahoitustapojaan kaikissa uran vaiheissa olevile tutkijoille - sekä senioireille että junioreille. Tästä esimerkkinä on nyt ehdotettu Suomen Akatemian muutos, että Akatemiatutkijakautta saavat hakea vain hakijat, joilla tietty määrä vuosia väitöksestä. Tämä estää osaa erinomaisesti ulkomailla tutkimusta tehneistä palaamasta Suomeen. Jos edes menestyvillä ei ole edes jonkinlaista näkymää urapolusta, on akateemista menestyvää uraa hakeville ainoa suunta ulkomaat.  

 

 

 

Akatemian nuorten tutkijoiden uudistuksessa paljon hyvää mutta valuvika pysyy

Suomen Akatemia (SA) on valmistellut sidosryhmiensä kanssa merkittävää nuorten tutkijoiden rahoitusmuotojen uudistusta joka astuisi voimaan jo tämän vuoden syyshausta alkaen. Käsittelen alla valikoidusti ehdotetun uudistuksen eri kohtia  käyttäen akatemian omaa tiedotetta peilauspintana (https://www.aka.fi/globalassets/2-suomen-akatemian-toiminta/5-ajankohtaista/1-tiedotteet-ja-uutiset/2022/akatemiatutkijauudistus_suunnitelma.pdf)

 Uudistuksen tavoitteet:

”Uudistuksen tiedepoliittisena tavoitteena on parhaimpien nuoren tutkijasukupolven tutkijoiden tunnistaminen ja tukeminen niin, että rahoituskaudella tutkija v
oi edetä urallaan merkittävästi kohti vaativimpia tutkijatehtäviä. 

Tavoitteena on myös yksinkertaistaa rahoitusmuotojen kokonaisuutta, sujuvoittaa rahoituksen hakemista ja joustavoittaa rahoituksen käyttöä rahoituskauden aikana sekä keventää tutkijoiden, tutkimusorganisaatioiden ja Suomen Akatemian hallinnollista työtä”

Nämä erinomaisia tavoitteita ja vastaavat olemassa oleviin ongelmiin, joten selkeästi hyvää ollaan yrittämässä. Ilahduttavaa on myös se, että ainakin osassa suunnitelluista uudistuksista on selvästi kuunneltu aiemmin esitettyä kritiikkiä ja ymmärretty että muokkaamalla käytäntöjä tutkijakunnan toivomaan suuntaan itseasiassa tuetaan tehokkaammin rahoitusmuodon tiedepoliittisia tavoitteita. Tämä koskee erityisesti erinomaisia avauksia koskien rahoitusluokkia ja yleiskustannusmallia (kts. Alla). 

Suunnitelman ongelmallisin ääneen mainittu yksityiskohta on rahoituskauden suunniteltu lyhentäminennykyisestä viidestä vuodesta neljään. Sitä kaikkein suurinta ja jo vuosikymmeniä jatkunutta ongelmaa sen sijaan ei mainita ollenkaan, eli uudistus ei ota millään tavoin kantaa kysymykseen, miten akatemiatutkijan ura jatkuu rahoituskauden jälkeen, eli miten varmistetaan, että menestymisestä akatemiatutkijan kautena seuraa siirtyminen seuraavalle urapolun askelmalle?

Hakukelpoisuus ja rahoituskausi:

”hakemuksen voi jättää tutkija, jonka ensimmäisen tohtorintutkinnon myöntämisestä on hakuajan päättyessä kulunut vähintään 2 ja enintään 7 vuotta”

 

Tällä päätöksellä SA tietoisesti irtautuu juuri väitelleiden rahoituksesta muuten kuin AKA hankerahoituksella palkattujen henkilöiden osalta. Tämä muutos kieltämättä selkeyttää rahoitusmuotoja, mutta jättää juuri väitelleiden urakehityksen täysin riippuvaiseksi olemassa olevien tutkimusryhmien ja organisaatioiden motivaatiosta palkata heitä ja toisaalta sysää juuri väitelleiden tutkijoiden urakehityksen entistäkin selkeämmin säätiöiden harteille. 

 

”Myöntöpäätökset tehdään pääsääntöisesti neljän vuoden rahoituskaudelle”………..”Riittävän pitkä rahoituskausi on tutkijakyselyn vastausten mukaan yksi tärkeimmistä rahoitusmuodon ominaisuuksista. ….. Sen aikana myös esimerkiksi pitkiin kokeellisin vaiheisiin perustuvien tutkimusalojen tutkija voi tehdä merkittävää tutkimusta”

 

Jatkuvasti lisääntyvässä tieteellisessä kilpailussa neljän vuoden rahoituskausi on auttamattoman lyhytvarsinkin juuri kokeellisissa tieteissä. Yhden maalimanluokan tutkimusartikkelin valmistuminen kestää helposti tuon 4 vuotta. Jos jo hankkeen alussa on tiedossa että rahoitus katkeaa 4 vuoden jälkeen ei tule mitään mahdollisuutta ottaa todellisia tieteellisiä riskejä hankkeessa. 

Tutkimusorganisaation sitoutuminen ja urapolun jatkuminen

”Tutkimusorganisaatioiden tutkimusjohdon kyselyssä……………… Akatemiatutkijan rahoituksella toimivan tutkijan kiinnittyminen kotiorganisaatioon nähtiin tärkeäksi ja tämän vahvistamiseksi ehdotettiin akatemiatutkijan osallistumista oman tutkimustyön ohella pienellä osuudella myös muihin organisaation tehtäviin”

Ymmärrettävästi tutkimusorganisaatiot ovat kiinnostuneita siitä, että akatemiatutkija sitoutuu kotiorganisaatioon ja tarjoaa heille työpanostaan, mutta koko suunnitelmassa ei ole sanaakaan siitä miten kotiorganisaatio sitoutuu akatemiatutkijaaan. Suurin ongelma akatemiatutkija järjestelmässä on ollut koko sen olemassaolon aikana se että vaikka kauden aikana tekisi maailmaa järisyttävän tieteellisen läpimurron, tai täyttäisi kaikki tehtävälle asetetut tavoitteet niin kotiorganisaatiolla ei ole mitään velvollisuutta edes arvioida akatemiatutkijaa seuraavalle urapolun askeleelle organisaatiossa. Tämä tulisi ehdottomasti korjata osana uudistusta siten että yliopisto sitoutuessaan ottamaan vastaan mahdollisen akatemiatutkija rahoituksen samalla myös pysyvästi sitoutuu arvioimaan tutkijan vuotta ennen rahoituksen päättymistä kelpoisuudesta tenure trackin ensimmäiselle askelmalle. Siten akatemiatutkija tehtävästä tulisi kansainvälisestikin uskottava ja kiinnostava urapolun aloitus. 

Rahoitus, lisäkustannusmalli ja kululuokat

”Mikäli hakijan oma palkka tulee kokonaan tai osittain muualta kuin Akatemian myönnöstä, voi kustannusarvioon sisällyttää vastaavasti enemmän tutkimuskuluja”.

Tämä on erinomainen ehdotus ja kannustaa tutkijoita hankkimaan rahoitusta myös muista lähteistä niin että hankkeen suoritusedellytykset paranevat

”Selvitystyössä saadun palautteen perusteella eri tutkimusalojen tarpeet vaihtelevat kustannusarvion kulurakenteen osalta huomattavasti. Siksi eri tutkimusalojen erityistarpeet (mm. tutkimusryhmiin tai yksilötutkimukseen perustuvien alojen erot, kokeellisten ja ei-kokeellisten alojen erot) huomioiva rahoitusmuoto on kaikkien toimijoiden kannalta tarkoituksenmukaisin ja parhaiten tieteen hyväksi toimiva”

Musiikkia korvilleni, vihdoinkin kokeellisten alojen tutkijoiden näkökulma on kuultu ja rahoituksessa pyritään alojen väliseen tasapuolisuuteen huomioon ottaen tutkiuksen todelliset ja kaikki kulut !

”Sidosryhmiltä saadun palautteen perusteella lisäkustannusmallinen rahoitus helpottaa kustannusarvion laatimista erityisesti siten, että se kohtelee kulurakenteeltaan erilaisia hankkeita yhdenvertaisesti, koska yleiskustannusosuus lasketaan koko kustannusarviosta eikä vain palkkakustannuksista”

Ei ole ihmeiden aika ohitse jos tähänkin uudistus taipuu. Tällä korjattaisiin se toinen suuri järjettömyys, joka on vaivannut kaikkea SA rahoitusta viimeisen vuosikymmenen ja estänyt tehokkaan tieteen tekemisen.

”Valmistelutyössä on arvioitava, ovatko yllä kuvatut seikat sellaisia, joiden johdosta uudistetun akatemiatutkijan rahoituksesta olisi syytä yleisestä linjasta poiketen noudattaa lisäkustannusmallia”

Vastaus tähän on ehdoton KYLLÄ !!