Tämän aamun uutinen tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon siirtymisestä valtiovarainministeriksi herättää kysymyksen kuka on hallituksen seuraava tiede- ja kulttuuriministeri. Odotukset seuraavalle tiede- ja kulttuuriministerille eivät ole järin korkealla jos mittatikkuna käytetään kahden edeltäjän saavutuksia tiedepolitiikan saralla. Mutta voisiko kuitenkin olla, että kolmannella yrittämällä saisimme tiedeministerin, joka tekeekin jotain tieteentekemisen edellytysten eteen? Jo se, että tuleva tiedeministeri edes mainitsisi tieteentekemisen ongelmat, tai halunsa tehdä jotain niiden poistamiseksi yhdessäkin julkisessa ulostulossa on olisi jo merkittävä saavutus Suomalaisten tiedeministerien lyhyessä mutta tähän asti mitättömässä historiassa.
Kuten olen aiemminkin esittänyt (https://www.hs.fi/mielipide/art-2000007745841.html), niin oma tärkein toivomukseni uudelle tiedeministerille olisi se, että hän laskeutuisi OKM:n tornista keskustelemaan maan parhaiden tieteentekijöiden kanssa siitä mitkä ovat suurimmat tieteentekemisen ongelmat Suomessa. Tämä kartoitus voisi sitten toimia pohjana toimenpideohjelmalle jolla lähdettäisiin parantamaan tieteentekemisen edellytyksiä askel kerrallaan ja erityisesti niin että toimet kohdistuvat suoraan tieteentekemiseen, eikä korkeakoulupolitiikkaan tai yliopistojen toimintaan.
Jos sitten pitäisi ennustaa kuka on seuraava keskustalainen tiede- ja kulttuuriministeri niin yhtäkään kansanedustajaa keskustalta ei löydy jolla olisi minkäänlaista omaa kokemusta tieteen tekemisestä, joten tämä kriteeri voidaan unohtaa. Sukupuolien tasa-arvon nimessä voisi ajatella että valinta osuu naiseen, ja tällöin esille nousee jo tiedeministerin tehtävässä näyttönsä jättämättä jättänyt Hanna Kosonen. Eduskuntaryhmän varapuheenjohtajista Eeva Kalli tai Hanna-Leena Mattila voisivat myöskin olla ministerivuorossa. Jos kuitenkin mieskin kelpaisi, niin oma suosikkini olisi Antti Kurvinen, jonka valintaa voisi puoltaa meritoitumien eduskuntaryhmän puheenjohtajana. Vaikka Kurvinen on pesunkestävä Keskustalaisen aluepolitiikan kannattaja, hän on kuitenkin useassa julkisessa keskustelussa osoittautunut järkipolitiikoksi, joka näyttää kykenevän erottamaan ainakin tiettyyn rajaan asti yhteisen edun puolueen edusta. Koulutukseltaan Kurvinen on oikeustieteen maisteri, joten tutkimuskokemusta hänelläkään ei ole, mutta toimiminen kaksi vuotta Rovaniemen yliopiston hallituksessa opiskelijajäsenenä on jo melkoinen meritoituminen tiedeministeriksi verrattuna muihin ehdokkaisiin, tai menneisiin tiedeministereihin. Kulttuuripuolella Kurvinen ilmoittaa olevansa kulttuurin suurkuluttaja ja erityisesti teatterin harrastaja niin näyttämöllä kuin yleisössä, joten sekin puoli on riittävän hyvin edustettuna. Saas nährä kuinka käy?
Kommentit
Lähetä kommentti