Syövän hoito on haastavaa ja syöpätutkijat ovat yleisesti luopuneet käsityksestä, että löytyisi yksi syöpähoito, joka toimisi kaikkiin syöpätyyppeihin. Valitettavasti myös monet kliiniset kokeet ns. syövän täsmälääkkeillä ovat tuottaneet pettymyksen. Siitä huolimatta myös merkittäviä edistysaskeleita syövän ymmärtämisessä ja uusissa hoidoissa on viime aikoina saavutettu. Istuin kolme helteistä kesäpäivää (terveisiä A. Stubille) Amsterdamissa kuuntelemassa parhaiden syöpätutkijoiden uusimpia tuloksia Euroopan syöpätutkijoiden kokouksessa (25TH Biennial Congress Of The European Association For Cancer Research) ja tässä muutamia parhaita paloja kokouksesta.
Kuten muissakin viimeaikaisissa kokouksissa, yksi aihe nousi kaikkien yläpuolelle ja se on syövän immunoterapia. Immunoterapia perustuu siihen, että tavalla tai toisella potilaan omat immuunisolut houkutellaan hyökkäämään syöpäkudosta vastaan. On huimaa, että melanoomista ja keuhkosyövistä,jotka vielä 5 vuotta sitten olivat täysin parantamattomia tauteja, voidaan nykyään parantaa 20 % immunoterapialla. Immunoterapia perustuu jo 80 luvulla saavutettuihin perustutkimustuloksiin mutta vasta viime vuosina on kyetty käyttämään näitä mekanismeja lääkehoidon kohteena. Edelleen kuitenkin valtaosa syövistä ei parane immunoterapioilla, ja juuri tähän ongelmaan keskittyi suuri osa kokouksen esitelmistä. Kun syöpäkasvaimia jotka vastaavat ja jotka eivät vastaa hoitoihin on verrattu, on käynyt ilmi että joissakin kasvaimissa ei yksinkertaisesti ole immuunisoluja ja näitä syöpiä kutsutaankin ns. kylmiksi (cold) syöviksi. Sen sijaan varsisnkin paljon geenimutaatioita sisältävät kasvaimet yleensä sisältävät myös paljon immuunisoluja ja siten nämä kuumat (hot) kasvaimet vastaavat immuunisolujen hyökkäystä indusoiviin hoitoihin. Nyt etsitäänkin tapoja, joilla kylmät syövät voitaisiin muuttaa immunologisesti kuumiksi syöviksi. Yksi kokouksen mielenkiintoisimista esityksistä taasen näytti että kun potilaan syöpäkudoksesta kasvatetaan laboratorio-olosuhteissa syöpäkudosta muistuttava organoidi, ja potilaan omia veressä kiertäviä immuunisoluja ”härnätään” laboratorio-olosuhteissa tunnistamaan spesifisesti nämä organoidit, voisi härnättyjen immuunisolujen siirtäminen takaisin potilaaseen auttaa hävittämään jäljelle jäänyt osa kasvaimesta, ja mahdollisesti jopa sen syövän etäpesäkkeet. Huimia edistysaskeleita siis mahdollisesti tiedossa, mutta luultavimmin nämäkin hoidot toimivat vaihtelevasti eri potilailla.
Miksi täsmälääkkeet jotka pyrkivät vaikuttamaan ensisijaisesti syöpäsolun sisäiseen toimintaan ja tappamaan syöpäsolut eivät sitten toimi ? Suurimpana syynä tähän on syöpäsolujen kyky mukautua hoitoihin ja löytää tapoja kiertää lääkkeiden vaikutukset. Toinen merkittävä syy on syövän heterogeenisuus, eli se että kaikki syöpäkudoksen solut eivät vastaa samalla tavalla lääkkeeseen. Aiemminkin on näytetty että syöpähoidot itseasiassa voivat jopa rikastaa kudoskessa erityisen vastustuskykyisiä soluja hävittämällä ensin hoidolle respondoivat solut. Kokouksessa Daniel Peeperin työryhmä näyttikin että syöpäkudoksista jotka näyttävät homogeenisiltä voidaan löytää jopa yksittäisiä soluja jotka eivät vastaa hoidolle ja jotka valtaavat kudoksen sen jälkeen kun valtaosa kasvaimesta on tapettu täsmähoidolla. Molempiin solupopulaatioihin tehoavien hoitojen yhdistäminen näyttäisikin olevan jatkossa tehokas tapa tällaisten syöpien hoitoon.
Paksunsuolen syöpien hoidossa täsmälääkkeiden EGFR reseptoriestäjän ja BRAF kinaasiestäjän, yhdistelmän raportoitiin Alankomaiden syöpäkeskuksen (Netherland Cancer Institute; NKI) toimesta soluviljelmissä ja hiirimallissa vuonna 2012 ja sen perusteella käynnistetty kliinisessä kokeessa raportointiin nyt saadun merkittävästi parempia hoitovasteita kuin nykyisellä standardihoidolla. Onkin todennäköistä, että tämä yhdistelmä tulee olemaan osa paksusuolen syövän hoitoa lähiaikoina. Kaiken kaikkiaan Eurooppalaisissa syöpäkeskuksissa tehdään todella vaikuttavia määriä uusien syöpälääkkeiden hoitokokeita ja uusimpana aloitteena on parhaiden syöpäkeskusten yhteistyöverkoston (Cancer Core Europe) ”Basket of Baskets” hanke jossa syöpäkeskusten välillä voidaan jakaa potilaita ja tuloksia niin että saadaan sopivin mahdollinen uusi hoito kullekin potilaalle (kuvan lähde Mol Oncol. 2017 Dec; 11(12): 1661–1672.). Valitettavasti vain tässä konsortiossa ei ole Suomalaisia sairaaloita mukana koska syöpäkeskus toimintamme on vielä lapsenkengissä.
Jälleen kerran huimaa (mutta samaan aikaan myös Suomalaisittain masentavaa) oli myös huomata millaisilla resursseilla syöpätutkimusta tehdään muissa maissa. Kun Suomessa parhaat tutkimusryhmät voivat saada erittäin kovan kilpailun jälkeen Suomen Akatemian projektirahoituksena maksimissaan n. 100 k€ käyttöönsä vuodessa, Hollannissa 37 parasta syövän tutkimusryhmää saa automaattisesti jokainen 150-250 k€ vuodessa ilman hakemusta (siis sen lisäksi että heillä on haettavana moninkertainen rahoitus kuin Suomessa) ja saavat tehdä sillä juuri sitä parasta tutkimusta mitä osaavat ja haluavat (”no strings attached”). Lisäksi, kun Suomesta pakenevat maailmantasoa olevat nuoret tutkimusryhmänjohtajat koska heille ei löydy työpaikkoja eikä resursseja, Manchesterissa auki aloittavan ryhmänjohtajan paikka johon kuuluu 3 miljoonan euron starttirahoitus. Jalkapallon MM-kisojen hengessä voitaneen todeta, että kyllähän Etelä-Koreakin voi Saksan kerran voittaa, ja onhan mahdollista että Suomalainenkin syöpätutkija joskus voi päästä mukaan kansainvälisiin kisoihin. Valitettavasti vain tosiasia on että asetelma muistuttaa sitä kuin Kemin palloseura haastaisi uudestaan ja uudestaan FC Barceloonan, kunnes FC Barceloonan toimisto ei enää vastaa ottelukutsuihin. Valitettavasti suurin häviäjä tässä asetelmassa on Suomalainen yhteiskunta, ja erityisesti Suomalaiset yksittäiset syöpäpotilaat, jotka jäävät stadionin ulkopuolelle kun muut Eurooppalaiset syöpäpotilaat pääsevät huippututkimukseen perustuviin VIP hoitoihin.
