Monesti esittäessäni huoleni tiederahoituksen ja tiedepolitiikan alennustilasta Suomessa olen päätynyt sanomaan, että omalla tutkimusryhmälläni asiat ovat vielä kohtuullisen hyvin, mutta ennen kaikkea olen huolissani siitä mistä saamme Suomeen seuraavan tutkijasukupolven. Olen käyttänyt esimerkkinä niitä nuoria tutkijoita jotka ovat (aivan oikein) lähteneet Suomesta tekemään ns. Post-doc tutkimusta ulkomaille ajatuksenaan palata sitten Suomeen uusien tietojen ja taitojen kanssa, aivan kuten useat tutkijasukupolvet ennen heitä. Juuri tällä mekanismilla on huolehdittu Suomen tiedemaailman uusiutumisesta, sekä ajatusten että teknologioiden tasolla, ja samalla pidetty huolta kansainvälisten yhteistyöverkostojen laajentumisesta. Tämä hyvän kierre on kuitenkin nyt vakavasti katkeamassa koska yhä useampi ulkomaille lähtenyt tutkija ei enää palaakaan Suomeen sen vuoksi että emme pysty tarjoamaan kilpailukykyisiä työskentelyolosuhteita: olemme etäällä tieteen metropoleista, senioritutkijoille tarjotut työmahdollisuudet ja varsinkin korkeatasoisen tieteen teon kannalta välttämättömät rahalliset resurssit ovat jatkuvasti jääneet jälkeen kilpailijamaista.
Nyt uutena piirteenä tähän huolestuttavaan
kehitykseen on syntynyt väitelleiden tutkijoiden epäusko siihen, että Suomessa olisi
tarjolla minkäänlaista tulevaisuutta ammattitutkijana; varsinkaan jos
tavoitteena olisi tehdä kansainvälisesti korkeatasoista tutkimusta. Tämän
seurauksena ulkomaille lähtemisen tavoitteena, jos sinne lainkaan edes
lähdetään, ei olekaan enää paluu takaisin rikastuttamaan Suomen tiede-elämää,
vaan ennen kaikkea oman ammattiosaamisensa kasvattaminen siten että olisi
kilpailukykyinen hakija alan yritystyöpaikkaan, sattuu se sitten olemaan joko
ulko –tai kotimaassa. Vielä useampi jättää koko ulkomaan kierroksen väliin, ja
tähtää väitöksen jälkeen suoraan joko yritystehtäviin, tai yliopistojen
enenevässä määrin tarjoamiin koordinaattoritehtäviin. Näissä työpaikoissa ei
sinänsä ole mitään vikaa, mutta jos kaikki lahjakkaimmat nuoret tutkijamme
päättävät hylätä akateemisen uran, niin minkä varaan rakennetaan Suomen tieteen
uudistuminen ja uudet mullistavat löydökset. Nuorten tutkijoiden tulevaisuuden
uskon menetys on siis tämän hallituksen perintö Suomen tiedemaailmalle. Olen
varma, että tämänkin kehityksen onnistuu joku ministereistä vääntämään
poliittiseksi ansioksi oman urakehityksensä tueksi.
